EI SANOTA NÄKEMIIN VAAN NÄKEMISIIN

Arvatkaapa missä tällä hetkellä istutaan? No kyllä vain, Allegrossa matkalla kotiin tietenkin! Ilman sen suurempaa analyysia voin todeta kuluneen vaihtokevään olleen melkoinen menestys. Miten sitä vaan sattuikin juuri omalle kohdalle ne parhaimmat mahdolliset tyypit ja mahtavimmat kokemukset, on monta juttua elämässä, joista olla aika helkkarin kiitollinen. Mahat on naurettu kipeäksi (välillä kipeytyi kyllä ihan äiti Venäjän vesiputkistakin, haha), itketty yhdessä monet itkut ja pidetty porukka kasassa ja kaikista huolta. Vaihdolle asettamani tavoite oppia elämään enemmän hetkessä ja lopettaa turha asioista stressaaminen voidaan myöskin ruksata saavutetuksi. Toki ajatukset läpi kevään ovat ajoittain olleet Suomessa, tulevassa uudessa kodissa ja perheessä ja ystävissä siellä rajan paremmalla (?) puolella. Silti se Venäjä vaan tuli ja yllätti ja voin ylpeänä kutsua Pietaria toiseksi kodiksi.

Päivä kerrallaan ja tietoisesti niitä harmaitakin hetkiä arvostaen ollaan tämä lähes viisi kuukautta Pietarin katuja talsittu ja käsi sydämellä voin vannoa, etten päivääkään pois vaihtaisi. Ainakin tähän astisen elämäni ikimuistoisin kevät, se on selvä. Ja ai että ollaan muuten kultalusikka syvällä suussa syntyneitä, kun saadaan kutsua itseämme suomalaisiksi. Muiden kulttuurien keskellä asuminen avartaa omaa maailmankatsomusta ja ruokkii intoa matkustaa ja oppia uutta, mutta pistää myös samalla arvostamaan omaa kotimaataan aivan uudella tavalla. Suomi, perkele!

Lyhyestä virsi kaunis, ehkäpä tämä blogi joskus vielä saa jatkoa jonkun toisen seikkailun päiväkirjana. Kiitos kaikille teille matkaani siellä ruutujen takana seuranneille, Suomessa vietetyn ylioppilasviikonlopun jälkeen ymmärsin täällä minua äänettömänä tsempanneen yksi jos toinenkin sukulainen. Onpahan yleisöön eksynyt myös vaihtotovereiden vanhempia, terkkuja teille!

Juna ylitti juuri Venäjän ja Suomen välisen rajan, sim-kortti on vaihdettu vanhaan kunnon Soneraan ja ensimmäiset itkut tirautettu. Hyvästien jättäminen on aina syvältä, mutta asiaa helppottaa onneksi se, että niin monen ihanan uuden ystävän kohdalla näkemiin onkin vain näkemisiin <3

Один город одна любовь, спасибо большое!

Elämä se osaa yllättää ja valita sulle ne parhaat ihmiset, joihin tutustua.  

Aika loppui kesken, mutta meillä on sitä jäljellä vielä koko loppuelämä.

Loppukevennykseksi kuva viimeisistä asuntolabileistä lauantailta, suru on käsinkosketeltavaa... Mutta pian me taas hei nähdään! KIITOS TUHANNESTI ihan teille kaikille, ootte ystävät uskomattoman tärkeitä. Team Hikiperseet ja kaikki muutkin nyt ja aina, aamen. 

LÄTKÄÄ, BOTSKI JA VUOTTA VANHEMPI VENAKKO

Privjet! Olipahan ikimuistoinen syntymäpäivä! Sen vaan sanon, että tässä seurassa ja näissä maisemissa vanheneminen ei haittaa muuten ollenkaan. Heti syntymäpäivän aamusta minua odotti dormihuoneessani laulukuoro valtavan ruusupuskan kera, ja sainpahan lahjakortinkin ihanaan hemmotteluhoitoon ja pedikyyriin, kyllä nää naiset vaan tietää! Seuraavana hektisen päivän aikatauluun oli merkattuna mikäs muukaan, kuin Suomi-Ranska jääkiekkomatsi (jos jollekulle on mitenkään epäselväksi voinut jäädä, niin lätkän MM-kisat pelattiin nyt vuonna 2016 Pietarissa ja Moskovassa). Peli itsessään ei mikään jännitysnäytelmistä suurin ollut, mutta jo pelkkä Jubileinyi-areenan tunnelma ja ne koskaan kylmäksi jättämättömät, jo aamupäivästä kaatokännissä kohti hallia vaeltavat suomalaiset kisaturistit olivat ihan vain itsessään kokemisen arvoisia asioita. Suomi, perkele!

Asiaankuuluva varustus, kiitos vielä Suville paidan lainasta! 

Tuli sitä useampaa matsia käytyä kannustamassa.

Iltalenkeillä säät sallineet viimeaikoina.

Kaunis kotikaupunki.

Voitonpäivää juhlittiin 9. toukokuuta.

Toisen maailmansodan lopputuloksen kunniaksi marssi monenlaista sotilasta.

Ny ne tulee. 

Palatsinaukion ruuhkaan ei ollut mitään mahdollisuutta mahtua kuvaamaan. 

Jännä päästä kävelemään keskelle Nevskin ajokaistaa. 

Taidettiin odotella sotalaivoja, mitään ei nähty. 

Populaa oli kuin Ruisrockissa konsanaan.

Mahtipontista. 

Synttäriaamu valkenee jäähallin varjossa.

Tälläkertaa kannustettiin Suomi voittoon. 

Siinä jäi ranut vaan seisomaan. 

Pojat painaa menemään.

Maskotti aiheutti häiriötä minkä kerkisi.  

Pusukameraan en itse päätynyt, mutta screenille kylläkin. 

Davai, davai!

Vie Sakulle terkkuja.  

Yksi turnauksen kuvatuimmista Suomi-turreista.  

Hörppyä niin jaksaa.

Taitaa painua spagaatti syvemmälle kuin monella tytöllä.

Kannatuskyltteihin oli osa tosissaan pistänyt aikaa ja vaivaa. 

Pettyneet ranskikset siistissä rivissä. 

Ja oikea lippu tukevasti katossa.

Harvoin nää ryhmäkuvat oikeasti onnistui... 

Olin varannut jo etukäteen toukokuun neljännentoista päivän iltaan kolmen tunnin private-veneretken pienelle (ok no kolkyt hlö) porukalle ja loppuun saakka sai jännittää, millainenkohan polku/soutuvene siellä laiturissa meitä odottaa, onhan tämä kuitenkin Venäjä. No, kaikeksi onneksi paatti vastasi täysin kuvausta ja yksi tämän vaihdon ehdottomasti ikimuistoisimmista illoista ja varmasti myös yksi tähänastisen elämäni parhaista syntymäpäivistä tuli vietettyä tuona lauantaina ajelehtimalla pitkin Nevaa ja pienempiä kanaaleja hyvästä seurasta ja juomasta nauttien. On mulla täällä vaan upeita ihmisiä ympärillä, valtava kiitos vielä kerran kaikille!

Ja pelistä minne muuallekaan kuin Dve Palochkiin.

Jostain syystä en saa lisättyä kuvatekstiä yllä oleviin, järkkärillä napsittuihin kuviin (joista tuhannet kiitokset sulle Anne!), mutta eiköhän se fiilis välity kuvista ilman sanojakin. 

Sää oli tosiaan aivan mahtava ja koko ilta oli mahdollista viettää ulkokannella. 

Gordoni ja meikäläinen. 

Osa mahtavasta bileporukasta.

Venäjää viimeiset pari viikkoa villinneet kiekkokisat saatiin nekin nyt sunnuntaina viimein päätökseen, ja lopputulosta nyt varmasti on turha alkaa täällä sen enempää analysoimaan. Lauantain Suomi-Venäjä kohtaamisen seuraaminen paikallisessa brittipubissa, jonka asiakaskunnasta 99% koostui venäläisistä ja loppu vähemmistö suomalaisista kannattajista oli melkoisen kuumottava kokemus. Eipä siinä hirveästi uskaltanut isänmaalleen hurrata, kun niskaan hengitti baarillinen pettyneitä venäläisiä ja mainitsipa eräs leijonapaitaan sonnustautunut turisti nähneensä jonkin paikallisen Igorin takin alla aseen. Siinä kohtaa saattoi äiti käskeä pakenemaan takaovesta, mutta rohkeasti minä ja ihana Helsingistä vieraaksi saapunut Anna istuttiin peli loppuun ja ehkä ihan hitusen jopa tuuleteltiin. Venäjä voitettiin ja Ruotsikin jäi selän taakse, varsin onnistunut turnee siis.

Annan kanssa aamupalalla.

W Hotel oli ehdottomasti yksi hienoimmista vierailemistani. 

Ja kyseisen majoitusliikkeen kattoterassi lievästi sanottuna upea. 

Terveydeksi!

Kattokaa nyt näitä maisemia. 

Georgialaista ruoakaa tarjoava Mamaliga ei pettänyt taaskaan.

Söpö pieni Hachapuri. 

Ähky oli mutta halpaa oli niin pakko ottaa oli.

Näkymät Terassa-ravintolan kattoterassilta. 

Ja aamupala olikin sitten omaa luokkaansa. 

Kalpeni dormin aamupuurot tämän tarjonnan rinnalla.

TUOREITA HEDELMIÄ?! 

Hallelujah!

Silti aina yhtä ihanaa palata lomaviikonlopun jälkeen takaisin kotiin asuntolalle! 

Venäjä kaatui ja pizza maistui.

Uskaltauduttiin katsomaan peliä sisään brittipubiin. 

Harmittaako harmittaako kuuntelen?

Eikös se olut tunnetusti kulje jääkiekon kanssa käsi kädessä? 

Leijona se meni ja söi kaksipäisen kotkan. 

Verikirkon viereinen Fanzone. 

Matkalla kannustamaan Suomi (melkein) voitolla yöhön. 

Venäläiset ne vaan kannusti edelleen Venäjää.

Kukaanko ei kertonut, että putositte jo? (Ja kyllä, tiedän että kuvassa on Kanadan paita.)

Suomipojilla kannatusasut kohdillaan.

Jos venäläinen ei kannustanut Venäjää, se kannatti Kanadaa. Yllättävää.

Hieno turnaus anyway, ei se hoppee oo häppee!

Todistusaineisto siitä ainoasta kerrasta, kun olen aurinkoa ehtinyt ottamaan. Valkoinen väri on jo palannut. 

Ilman takkia juokseminen on vaan p a r a s t a. 

MAU

Insipiraatiota kampaajakäynnille takana istuvalta mieheltä.

Onneks on filtterit niin ei alkavat rypyt näy.

Kyllä nämä naiset ymmärtävät, ettei yksi jälkiruoka välttämättä ole tarpeeksi.

Synttärit osa kaksi, kuka niitä hienoja ravintoloita edes olis halunnut.  

Anna ja Annan tuliaiset!

Venäläinen ei osannut arvostaa suomalaista kannattajakuntaa. 

Vapise Pietari!

Ihanat suomalaiset ystävät!

Kiitos kuvasta luottoranskis Antoine!

Vaikka alkuvuodesta minä monen muun tavoin uhosin viipyväni täällä tasan tarkkaan sinne kesäkuun loppuun saakka, ollaan tässä lähtöpäiviä vertaillessa tultu siihen tulokseen, että koti-Suomi saattaa kutsua jo tuossa ensi kuun puolen välin tienoilla. Sitä suuremmalla syyllä nyt on kyllä otettava ilo irti kaikista jäljelläolevista hetkistä täällä rajan takana. Jopa niistä hetkistä, kun dormin seinään ilmestyvässä lapussa kerrotaan kuuman veden katkenneen seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Kyllä vain, kahdeksi viikoksi. God bless my salikortti... Ensi viikon lopussa edessä on muutaman päivän pikavisiitti Suomeen, kun se pikkuvelikin (pienen jännittelyn jälkeen, vai mitä Miikka?) saa viimein painaa valkolakin päähänsä. Ei se lätsä autuaaksi tee, mutta tulipahan suoritettua! Sitä ennen arkeani sulostuttamaan saapuu kuitenkin Norski, ja heti perään päivän viivellä Taru, turistiopastelua siis luvassa. Kuulemisiin toverit!

Один город одна любовь - Санкт Петербург

Ei tää 23 vuotta vielä edes pahalta tunnu, ryppyjä odotellessa! 

Ensi viikolla tämäkin tirppasirriäinen on virallisesti ylioppilas!